Intialainen vanha kansantarina kertoo erakosta, joka syventyi metsämajassaan pohtimaan elämän syviä tarkoituksia ja sisäistä sielun iloa. Mies eli yksin- kertaisesti ja omisti majan lisäksi vain kaksi lannevaatetta. Hän oli tyytyväinen ja saattoi keskittyä rauhassa henkisiin ponnisteluihinsa. Mutta eräänä päivänä hän huomasi hiiren nakertavan toista lannevaatetta, joka oli kuivumassa auringossa. Erakko ajoi hiiren tiehensä. Hänen mielipahakseen kyse ei ollut tilapäisestä häiriöstä. Hiirulainen nimittäin palasi seuraavana päivänä takaisin samoihin puuhiin. Jälleen mies karkotti hiiren pois, kuten myös sitä seuravana päivänä ja taas seuraavana päivänä. Erakko alkoi turhautua häirikköön.

Hän valitti ongelmasta eräänä aamuna naapurierakolle, joka oli tullut kylään kukkulan takaa. Vierailija pohti tovin ystävänsä pulmaa ja ehdotti lopulta, että ratkaisu saattaisi olla kissa. Semmoisen jos jostakin löytäisi, se pitäisi hiiren etäällä lannevaatteesta. Erakko mietti ehdotusta ja nyökkäsi. Sepä oli käytännöllinen neuvo. Siispä mies päätti käväistä lähimmässä kylässä, josta hän löysi kuin löysikin sopivan kissan.

Tuotuaan kissan majalleen hän hykerteli tyytyväisyydestä, sillä näki kissan heti säntäävän hiiren perään. Tämän jälkeen hiirestä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Kissa tosin naukui alati, ja se häiritsi erakkoa. Taas tuli naapuri visiitille, ja hänelle erakko avasi sydämensä. Mitä tehdä naukunalle? Vieras kuitenkin rauhoitti ystäväänsä. Hän selitti, että kissa halusi maitoa, ja sitä saatuaan se tyytyisi kehräämään ja nukkuisi hiljaisena, toinen silmä auki, tietenkin, jotta voisi vahtia majaa hiiren varalta.

Erakko riemastui neuvosta. Hän haki kylästä maitoa ja syötti kissan tyytyväiseksi. Mutta seuraavana päivänä kissalla oli taas nälkä ja se naukui. Taas lähti mies kylään maidonhakuun, ja tämä toistui joka päivä. Viimein erakkoa harmitti päivittäinen ravaus kylään. Hän olisi halunnut keskittyä itsekuriin ja pohdiskeluun. Jälleen tuli naapuri ja kuunteli ystävänsä ongelmaa. Tällä kertaa hän ehdotti, että erakko hankkisi oman lehmän. Silloin maitoa olisi omasta takaa, ja kylään ei olisi enää tarvetta lähteä. 

Erakko innostui heti ehdotuksesta. Vielä samana päivänä hän osti viimeisillä säästöillään lehmän. Päivittäin lehmä antoi maitoa, mikä piti kissan tyytyväisenä, ja näin se jaksoi naukumatta pitää hiiren loitolla. Mutta lehmä ammui. Se halusi laiduntaa läheisillä rinteillä, jossa oli ruohoa. Erakko huomasi, että lehmästä huolehtiminen vei myös päivittäin aikaa. Naapuri käväisi kuulemassa ystävänsä huolia. Mitä tehdä? Lehmä tarvitsee sukijaa, lypsäjää ja silmälläpitoa. Villieläimet saattoivat hyökätä sen kimppuun. Naapurierakko pohti aikansa pulmaa, mutta löysi viimein ratkaisun: miehen oli hankittava vaimo, joka hoitaisi kaikki kotiasiat. Hän huolehtisi lehmästä, lypsäisi maitoa kissalle, varmistaisi, että hiiri todella pysyisi kaukana miehen vaatteista.

Erakko syttyi ajatuksesta. Hän käväisi kylällä tuttunsa luona, ja tällä oli naimaikäinen tytär - kaunis ja tarmokas. Häät vietettiin niin pian kuin mahdollista. Erakko huokaisi helpotuksesta. Nyt huolet ja ongelmat olivat tipotiessään. Aika kului. Erakko oli itse tyytyväinen, mutta hän huomasi kotona touhuavan vaimonsa jotenkin tyytymättömän näköiseksi. Tiedusteltuaan rouvaltaan syytä alakuloisuuteen erakko sai kuulla naisen surusta: tällä ei ollut kuin yksi vaatekerta. Hän halusi monta. Lisäksi hän katsoi majan liian pieneksi elämistä varten. Avioliittohan tarkoitti suvun jatkamista, ja viimeistään lasten tultua olisi maja auttamatta liian pieni. Vaimo toivoi suurempaa asuntoa, mistä löytyisi kaikki mukavuudet. Nainen ei itse ollut tottunut vaatimattomaan elämäntapaan ja halusi myös kutsua sukulaisiaan käymään, jolloin tarvittaisiin niin ikään vierashuone yöpyjille.

Erakko huomautti, että kaikki naisen toivoma maksaisi, eikä hänellä ollut enää rahaa. Rouva alkoi itkeä. Mies ei keksinyt keinoa lepyttää vaimoaan. Hätään tuli naapurierakko kukkulan takaa. Hän katseli myötätuntoisena pariskunnan ahdinkoa ja mietti tietysti ankarasti, miten ratkaista ongelma. Viimein hän ehdotti erakolle, että tämä menisi töihin. Siitä koituisi sopivasti rahaa elämänmenoihin, ja illat mies ehtisi silti pohdiskella syvällisiä.

Erakko huokaisi. Ajatus ei innostanut häntä ollenkaan. Mutta hänen vaimonsa vollotti entistä ankarammin. Silloin erakko nousi ja rauhoitti puolisoaan. Tämän ei tarvinnut olla huolissaan. Hän kyllä menisi töihin ja saisi siitä rahaa. Mies suuntasi kohti kylää. Matkalla hän näki hiiren tiirailevan pensaan lomasta ja pysähtyi. Erakko pudisti päätään ja totesi, miten helpompi olisi ollut vain ripustaa lannevaate majan oksalle, josta hiiri ei olisi sitä tavoittanut. Sitä sopisi kokeilla ensi kerralla.

Tarina siis opettaa meitä hankkimaan vain sitä, mitä todella tarvitsemme. Sillä muutoin saatamme sotkeutua loputtomaan tarpeitten verkkoon. Emme innostu enää lyjikynästä ja paperista, vaan haluamme käyttää vain tietokonetta. Ratkaisu on löytynyt. Mutta saadaksemme tietokoneen meillä on oltava valtavia tehtaita, jotka valmistavat tietokoneet, tarvitaan toisia tehtaita, jotka valmistavat tietokoneita kuljettavia lentokoneita ja rekkoja, jotka puolestaan tarvitsevat polttoainetta, ja tarvitsemme ratkaisua jätteeksi päätyvien vanhentuneiden laitteiden ongelmalle. Moni voisi tässä tilanteessa huokailla ja muistella lyijykynän vanhoja hyviä aikoja.

Henri Aleneff