Voimmeko sanoa ihmisten tänä päivänä voivan hyvin? Ovatko ihmiset onnellisia, tasapainoisia ja tyytyväisiä? Voimmeko huoletta vastata tähän myöntävästi ihmisten enemmistön osalta?

Vastauksen löydyttyä herää kysymys, mikseivät kaikki voi olla onnellisia. Olemmeko oman onnemme seppiä ja vastaamme itse olemisemme laadusta vai olemmeko epäsuotuisten olosuhteiden uhreja vai kenties yhdistelmä siltä väliltä? Tämän seikan perusteellinen pohtiminen pakottaa katsomaan asiaa useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Hyvinvointia voidaan arvioida aineellisesta näkökulmasta - miten fyysisen kehon perustarpeet tulevat täytetyksi ja toisaalta, miten rakentavaa ihmisen sosiaalinen elämä on. Huomionarvoista on myös se, kuinka paljon ylimääräistä, tarpeetonta tai jopa haitallista kuormitusta ihmiskeho ottaa kantaakseen erilaisten nk. nautintoaineiden tai muiden keholle tarpeettomien elementtien muodossa. Myös sosiaalinen elämä voi tuoda rasitusta tai pahimmillaan vahinkoa. Psyykkinen pahoinvointi saattaa pitkään jatkuneena vaikuttaa myös fyysiseen kuntoon. Eivätkä kehon tason vaivat yleensä ylennä mielialaa. Tosin joskus voi kaikeksi onneksi käydä niinkin.

Vaikka useimmat meistä kai myöntävät, ettei todellinen onni rakennu aineellisista palikoista eikä raha välttämättä tee onnelliseksi, harva etsii onnea muualta kuin nautintoaineista, erikokoisista butiikeista, ravintoloista, huvituskeskuksista tai muista mielen haluja tyydyttävistä paikoista.       Onnellisuuden odotetaan myös tulevan romanttisen rakkauden, seksin tai Sen Oikean löytymisen myötä. En kiellä, etteikö onnea, iloa tai tyytyväisyyttä näitä reittejä pitkin saataisi. Ydinkysymys on kuitenkin se, minkälaatuista tuo saatu onni on. Onko se väliaikaista vai pysyvää? Meneekö se ohi, niin että ikävystyminen tai kyllästyminen ajaa pian uuteen etsintään? Onko onnen haku koko ajan päällä?

Jos kestävää onnea ei voi ostaa rahalla, mistä sen sitten saa? Jotkut viisaat väittävät, että jos onnea tavoittelee ja sen perässä juoksee, se kaikkoaa vain kauemmaksi ja tulee yhä saavuttamattomammaksi. Onnea ei siis kannattane itsetarkoituksellisesti tavoitella. Onni tulee sivutuotteena silloin, kun annamme parasta itsestämme maailmalle ja suuntaamme hyvää toivovan huomiomme itsemme lisäksi myös muihin ihmisiin. Pidä hyvää huolta itsestäsi, niin että voit hyvin, ja auta muita voimaan vielä paremmin. Siinä yksi resepti tyytyväisyyteen. Sen toteuttaminen aktivoi kekseliäisyyttä. Jokainen voi katsoa elämäänsä ja soveltaa ajatuksen käytäntöön omalla tavallaan.

Oikeanlainen palveluasenne tuo iloa. Henkisyyteen perehtyneiden viisaiden mukaan palveleminen on alkuperäinen tehtävämme. Pisimmälle viety palveleminen kristallisoituu Kaikkein Korkeimman palvelijaksi antautumisessa. Rakkaudellinen antaumuksellinen Kaikkein Korkeimman Persoonan palveleminen tunnetaan tuhansia vuosia vanhoissa Veda-kirjoituksissa bhakti-joogana. A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada on määritellyt bhakti-joogan "tieteelliseksi menetelmäksi onnellisuuden saavuttamiseksi". Jotkut pitävät ajatusta Jumalan palvelemisesta vaikeana, koska Jumalaa "ei voi nähdä". Bhakti-jooga tarjoaa käytännöllisen vastauksen tähän mysteeriin. Korkeimman Henkilön palveleminen merkitsee siis oman todellisen minämme ja sen henkisten tarpeiden oivaltamista. Henkistä minää ei voi tyydyttää aineellisilla asioilla, se ilahtuu jumaltietoisuuden tuomista henkisistä kokemuksista.

Pysyvän onnellisuuden löytäminen edellyttää tutustumista omaan henkiseen olemukseen ja sitä kautta omaan henkilökohtaiseen jumalsuhteeseen. Henkinen minuus on ikuinen, sitä ei voi tuhota eikä se koskaan katoa. Siksi myös sen ominaispiirre, onnellisuus, on ikuista ja katoamatonta. Ja mikä parasta, tämä pysyvä autuus piilee meissä kaikissa tälläkin hetkellä, tosin aineellisuuden kuoren peittämänä. Ihmeellisintä on, että voimme ihan oikeasti löytää tuon olemukseemme kätkeytyvän aidon ja loppumattoman onnen lähteen.

Marja Aleneff